28.1. torstai. River tracing.
Herätys aamulla klo 6:30. Tänään lähdimme vesihenkisiin viihdykkeisiin Black Riverin alueelle. River tracing, jossa jokea tai puroa lasketaan alas tavalla taikka toisella. Tässä tapauksessa takapuolella. River tracingissä yhdistyy usein myös vaellus, boulderointi (kalliokiipeily ilman välineitä), kahlaaminen, liukuminen ja joskus myös uinti.
Black River Gorges National Park
Black River Gorgesin kansallispuisto on saaren toisessa eli eteläpäässä. Se on laaja luonnonsuojelualue missä on viidakkoa, puroja, jokia, vesiputouksia ja tietysti vuoria.
Kansallispuisto perustettiin 1994. Kansallispuisto sijaitsee Mauritiuksen lounaisosassa ja se kattaa 6574 hehtaarin metsäalueen. Korkein kohta on Piton de la Rivière Noire (828 m). Puiston tarkoitus on pääasiassa kasvien ja eläinten suojelu, yleisen tietoisuuden levittämisnen ja lisäämiseen sekä koulutukseen ja vapaa-ajan viettopaikan tarjoaminen paikallisille ja ulkomaalaisille vierailijoille. Puistossa on erilaisia mikroilmastoja. Esimerkiksi jos vaellat puiston itäpuolelta länteen, siirryt kosteasta sateisesta ylänkömetsästä kuivempaan alankometsään. Vuotuinen sademäärä vaihtelee kuivempien alueiden 1000 mm:stä ylänköjen 4000 mm:iin, määrää eri alueiden kasvillisuuden tyypin. Keskilämpötila vaihtelee 21 °C:sta (ylämaa) 27 °C:een (alanko) kesäkuukausina ja 17 °C:sta (ylämaa) 21 °C:een (alanko) talvikaudella.
Miten kansallispuistoon pääsee
Kansallispuistoon pääsee joko vuokra-autolla taikka taksilla. Jos varaat retken jonkun matkanjärjestäjän kautta, hoitaa matkanjärjestäjä luonnollisesti myös kuljetuksen hotellilta tapahtuman kohteeseen. Matkanjärjestäjä oli järjestänyt meille taksin koko päiväksi ja se maksoi n. 50 € / hlö (meitä oli 3 hlö). Taksi odottaisi meitä perillä.
Taksimatka (henkilöauto, Toyota Wish eli koriltaan lähes sama kun Avensis ja Prius) oli melkoinen kokemus. Kuskin kääännökset oli hyvin kulmikkaita. Johtui ehkä siitä, että kuljettajan ote ratista oli todella ihmeellinen, en edes osaa kuvata sitä. Kuljettajan ajoi reilua alinoputta ja usein pitkiä matkoja tien keskiviivan päällä. Ihan kun ei olisi osannut kunnolla ajaa lainkaan. Oli melko surkea kuljettaja ja mitenköhän olisi toiminut jossain äkillisessä tapahtumassa. en edes osaa kuvitella. Matkalla kohtasimekin yhden kolaripaikan jossa yksi auto oli poikittain tiellä ja toinen oli kyljellään tien poskessa. Oli tullut nokkakolari kapealla tiellä.
KUVA KOLARISTA.
Matka kansallispuistoon taksilla kesti 2 tuntia. Matkalla ajoimme parin isomman taajaman läpi joissa oli oli juuri aamuruuhka menossa. Pitkiä jonoja. Pahimmillaan seistiin 10 minuuttia jonossa, kun koulubussit olivat pysähtyneet keskelle kapeaa pääkatua (?) ja purkivat koululaiset ulos bussista. Poliiseja oli risteyksissä ohjaamassa liikennettä.
TÄHÄN JOKU RUUHKAFOTO?
Tulimme vihdoin Black Riverin alueelle ja tie nousi hiljalleen 650 m korkeuteen merenpinnasta (kännykän GPS:n mukaan). Tie jatkui siellä jonkin matkaa ja juuri täällä oli se kolari johon oli jo paikallinen poliisi tullut omasta Police Postal paikasta. Tie lähti hyvin nopeasti jyrkästi takaisin kohti merenpintaa. Koska rinne oli jyrkkä, piti tien kiemurella ”serpentiininä” hyvin paljon joten matka oli pitkä ja hidas.
Sitten asfalttitie loppui ja muuttui päälystämättömäksi tieksi, lähinnä kai kuivaksi savitieksi. Taksikuski ei suostunut jatkamaan ajoa, kun tie oli kuulema niin huonossa kunnossa. Oli saanut juuri aamulla pomoltaan tämän Japanista uitetun Tojon, jossa ei muuten ollut edes ilmastointia (Mauritiuksen ilmastossa!!!). Oli siinä sentään matkustamon puhallin / lämmitin ja etu- ja takalasin lämmitin eli ne samat varusteet kun meillä täällä pohjolassa. Mutta ei Mauritiuksella niin tärkeää ilmastointia. Ja auto oli sentään taksi.
Meidän tultiinkin hakemaan nelivetoisella Hi-Luxilla. Viimeiset 500 metriä me sitten pompittiin Hi-Luxin avolavalla, kun se ajeli rommipeltojen (lue sokeriruokopellon) välissä ollutta kohtuu huonokuntoista tietä melko lujaa.
TÄHÄN KUVA PAIKALLISESTA KIVIKONEESTA
Chazal
Saatiin heti välipala. Teetä / kahvia ja keksejä.
Märkkärit.