16.1.2023. Tämä sivusto ja sen matkakertomusten tekeminen on vielä tekeillä. Sivustoa ei ole virallisesti vielä julkaistu. Koitetaan saada tekstit ja kuvagalleriat vuoden 2023 aikana valmiiksi.

9.3.2017

Quatar aloitti uudet reitit Helsingistä Dohaan. Dohasta taas Quatar lentää mm. ympäri Aasiaa.
Pikkuisen öljymaan sheikki oli päättänyt, että Dohasta tulisi yksi maailman solmukohdista
lentoreittien risteyksessä. Sijainti onkin hyvä, Suomesta lentää Dohaan 6,5 tuntia ja Dohasta
Balille noin 10 tuntia. Joten olihan se pakko kokeilla tätäuutta lentoyhtiötä.

Torstaina 9.3.2017 klo 14 lähdettiin siis kohti Helsingin lentoasemaa. Kentällä ei ollut lainkaan ruuhkaa. Olimme tehneet etukäteen jo lähtöselvityksen netissä ja menimme siis suoraan matkalaukkujen jättöpaikkaan. Quatarilla näillä lennoilla on matkalaukkujen osalta 30 kg:n raja ja lisäksi käsimatkatavaroissa 7 kg:n raja. Koska tarkoitus on myös sukeltaa Balilla, niin kaikki
sukellusvermeet ja kuvauskalusto yms. on mahduttava muiden matkatavaroiden lisäksi tähän painorajaan. Olinkin siis käynyt vihdoin ostamassa uuden mahdollisimman kevyen mutta silti kohtalaisen edullisen matkalaukun, jotta säästäisin tässäkin pari kiloa. Myös päätös jättää oma järjestelmäkamera vaihtoputkineen kevensi kuormaa. Muutenkin tein taas etukäteen pakkauslistan viime vuosien pakkauslistojen perusteella ja pysin jättämään kaiken turhan pois. Siis vaatteista lähtien. Perillähän olisi lämmin ja vaateita kuluisi todella vähän. Lista (talukkolaskentaohjelmassa) sisältää aivan kaiken ja yksittäisten tavaroiden painon, jopa sen, mitä tavaroita laitan matkustusvaatteiden taskuihin yms. Kotona punnitsin, että pelkät sukelluskamat painavat 11,4 kg ja käsimatkatavarat 6 kg. Pakatun matkalaukun punnitsin ja vaaka näytti 24,7 kg lukemaa. Hyvä, paluumatkalla paino olisi suurempi, koska ilmankosteuden takia vaatteet yms. painaisivat enemmän, joten varaa oli 5 kg.

Tiskin vaaka näytti kuitenkin, että matkalaukkuni painoi kuitenkin vain 21,7 kg ja Erjalla suurinpiirtein saman. 30 kg rajaan olis siis matkaa ja olisimme pääseet jopa Finskin 25 kg rajaan. Tosin järkkärikameran kotiinjättäminen vähän harmitti tässä vaiheess (näkyy myös kuvien laadusta!). Virkailijat punnitsivat myös käsimatkatavaramme. Minun reppu painoin 6 kg ja Erjan käsimatkatavara tasan 7 kg, käsilaukkua ei sentään punnittu tähän mukaan, vain kassi. Ja raja on siis juuri tuo 7 kg. Ovat kuulema nykyisin todella tarkkoja tästä 7 kg:n rajasta. Edellämme oleva matkustaja joutui siirtämään yhden kirjan tms. käsimatkatavaroista matkalaukkuun, jotta sai sen kassin koneeseen. Myös käsmatkatavaroihin tuli matkalaukuista tuttu merkkilappu painoineen kantohihnaan.

Passintarkastuksessa valitsin vanhojen kokemusten perusteella perinteisen nopean ja toimivan
tarkastuskopin, jossa on ihminen tarkastamassa passia. Ne tarkastusautomaatit on todella syvältä. Hitaita ja niissä ei voi olla reppu selässä. Mikähän järki niissä on, kun niissä ei ole otettu
huomioon lainkaan sitä, että ihmisillä on mukana käsimatkatavaroita. Tai että ne voi olla kätevästi repussa. Reppu pitää ottaa pois selästä, jotta pääset riittävän kauas kamerasta, muuten takaseinä ottaa vastaan. Taas on suunnitelussa menty joku muu kuin toimivuus edellä
eikä laitteiden ostaja ole ollut tehtäviensä tasalla. Pitkäää miiinus! Ps. tarkastusautomaatit on sittemin vaihdettu.

Kentällä non-shengen alueella sitten kulutettiin aikaa perinteisesti, mutta sen verran poikettiin perinteistä että syötiin Burgerkingissä Whopperit, Erja kun niitä aina niin kehuu. No ei ollut hääppönen, mutta onneksi olut kuitenkin maistui ja sillä sai huuhdeltua wopperin alas.

Koneeseen oli bussikuljetus (portti 36A) eli kone odotti platalla. Onneksi Suomen talvi oli kuitenkin taas leuto eikä kesävaatteissa ehtinyt tulla vielä kylmä.

Kone (Airbus 320) lähti ajallaan noin 17:50 Helsingin kentältä kohti Dohaa. Kone oli täynnä. Jalkatila oli minimaalinen eli polvet osuivat edellä olijan penkkiin. Matka kesit noin 6,5 tuntia ja sen aikana tarjottiin kylmä- ja lämmin ruoka. Kylmä ruoka oli välipala. Ruoka oli lentokoneruuaksi jopa hyvää. Tässä täytyy siis korostaa, että vertailukohtana on muiden lentokoneyhtiöiden ruoka. Sanoisin, että ruoka oli parasta mitä olen 10 vuoteen koneessa syönyt. Ruokailuvälineinä oli mm. metalliset veitset, haarukat ja lusikat. Tästä pitkä plussa! Juomia tarjottiin ilmiaseksi ruuan yhteydessä sekä niiden välissä. Drinksuja tehtiin sitä mukaan kuin asiakkaat niitä tilasivat. Pientä uuden reitin aloittelutahmeutta oli kuitenkin nähtävissä, kun lentoemot sähläsivät
hiukan mm. erikoisruokavalioden kanssa sekä siinä, että alussa tarjouluvaunuista puuttui monia eri nimikkeitä ja vaunujen sisältö täydentyi sitä mukaan kun asiakas jotain kysy, jolloin lentoemo haki koneen takana olevasta varastosta täydennystä tarjouluvaunuun. Mm. jäät oli unohtuneet, vinkkua ei ollut tarpeeksi, joitain alkoholeja puuttui, blody maryn mikseriä ei aluksi ollut jne ja näitä artikkeleita tuli jatkuvasti lisää. Sama ilmiö oli tosin havaittavissa paluumatkalla Dohasta Helsinkiin.

Kun saavuimme yönpimeydessä Dohaan, niin ensin alkoi näkymään merellä olevien
öljynporaustornien ja öljutankkereiden yms. keinotekoisten “saarien” yms valot. Ja niitä oli paljon. Aivan vierivieressä 11,5 km korkeudesta katsottuna, merenpinnan tasolla väli oli varmasti suurempi. Doha näkyi viimein “juhlavalaistuksessaan” koko laajudeltaan. Laaja kaupunki, pilvenpiirtäjät ovat keskittyneet yhteen alueeseen. Dohan edustalla oli myös tehty se öljypohattojen suosima keinotekoinen saari ökyhotelleinene yms ja Marinetekin laitureineen. Osa kaupunkin teistä (päätiet? oli valaistu värikkäästi mm. sinistä valoa tuottavilla katuvalopylväillä. Kaupunin vieressä oli myös öljynjalostamo ja suuri satama jos toinenkin. Ympärillä oli vain hiekkaa ja hiekkaa, ei missään vihreyttä. Laskeuduimme Dohan kentälle noin klo 23:20.

Perjantai 10.3.2017

Välilasku oli siis Dohaan, jossa meillä oli 3,5 tunnin odottelu jatkolennolle Denpasarille. Koneesta kentälle tultiin turvatarkastuksen läpi (kaikki tavarat yms hihnalle ja läpivalaisu). Kone Depasariin lähtisi kello 03:30 aseman äärimmäisestä siivestä. Käveltävää siis tulisi, mutta sehän sopi (kävely lentojen välissä tekee hyvää), tosin suurenosan matkasta olisi voinut mennä kentän
sisätiloissa yläilmoissa kulkevalla junalla. Meillä oli siis 3,5 tuntia aikaatuhlattavaksi ja oltiin juuri istuttu koneessa yli 6 tuntia. Joten ensin kierrettiin kävellen koko lentoasemaasema ja sen kaikki sen “siivet”. Käveltävää tuli varmaan 4-5 km. Mutta se teki hyvää ja nesteet jaloista lähti liikkeelle.

Kentältä löytyy sen kesiosasta joitakin ravintoloita ja todella paljon kalliita luksusliikkeitä ja joitakin liikkeitä myös tavallisille kuolevaisilla. Joitakin elektroniikka- ja kamerakauppoja sekä pieni putiikki josta sai elintarvikkeita ja vettä yms. Vaikka kyseessä oli tax-free myymälät, eivät hinnat vaikuttaneet mitenkään erityisen edullisilta pikaisen ja varsin pintapuolisen tutkiskelun perusteella. Myytävät tuotteet (elektroniikka, kamerat yms) olivat niitä ihan normaaleja maailmanlaajuisia merkkejä (Canon, Nikon, Sony, Samsung jne). Kaljakuppiloita kentältä on kuitenkin turha etisä. Kahvilat, Burger Kingit, jäätelö- ja smoothiebaarit yms. joita löytyy jopa kentän äärilaidoilta (niistä “siivistä”) eivät myy alkoholia (olutta), mutta kaikkea muuta virvoketta niistä löytyy. Alkoholia onkin saatavissa vain kahdesta keskialueella sen ison patsaan luona olevasta ravintolasta. Toinen näistä on italialaistyylinen ravintola. Olut maksoi siellä noin 10 euroa
tuoppi joka oli 0,33 kokoinen. Melko kallista, kun vertaa että 0,5 litran vesi maksoi vain noin 2 euroa. Täällähän autiomaan keskellä vesihän on erittäin halpaa, kun vertaa sitä Helsingin kentän kiskurihintoihin (noin 5 euroa). Helsingissähän tuoppi olutta maksaa saman kuin 0,5 litraa vettä, vaikka meillä Suomessa on saatavissa lähes rajattomasti puhdasta juomavettä. Toisin kuin keskellä hiekka-autiomaata, jossa kaikki vesi on tuontitavaraa.

Dohan kentällä on lepohuoneita (tai siis lasisella matalahkolla väliseinällä erotettuja aluita), joissa on nukkumiseen soveltuvia lepotuoleja vieri vieressä. Tuoleja oli runsaasti vapaana. Kentällä oli muutenkin todella väljää, vaikka olimme kentällä juuri sen pahimpaan kiireaikaan (siis heti puolenyön aikaan eli klo 00-03 välisenä aikana). Doha ei siis koskaan nuku tai ole kiinni!
Kentällä on myös sisäinen “metro”, joka kulkee yläilmoissa asemarakennuksen keskeltä sen toiseen päähän. Pituutta tällä “Hamad International Airport Shuttlella” on 500 metriä. https://www.dcc.at/references/hamad-international-airport-shuttle/

Lento lähti ajallaan, Boing 777 ( https://fi.wikipedia.org/wiki/Boeing_777 ). Ja taas tuli todistettua, Boingin uusissa laajarunkokoneissa on hirveä meteli verrattuna Airbisn laajarunkokoneisiin (A330, A340 ja varsinkin A350). Havaitsin tämän jo viime vuoden talvireissulla Mauritiukselle, jossa lentokoneena oli Boinging uusin Boing 787 Dreamliner. Matkustamossa oli siinäkin hirveä meteli (ilmavirtaus koneen rungosta) ja musiikkia piti soittaa kuulokkeissa lujaa, jotta koneen rungon metelin sai kompensoiduksi. Ja edelleenkään Boingin penkit eivät ole mitenkään selkäystävälliset. Nukkuma-asentoa on todella hankala saada selkänojan muotoilun takia. Varsinkin alaselkä on
kovilla. Niskatuki on kyllä varsin hyvä ja siinä on hyvät säädöt, mutta selkänojan muotoilu varsinkin alaselän osalta on surkea ja herättää vähän väliä vaihtamaan asentoa. Jaloilla on kyllä hvin tilaa edellisen istuimen alla, mutta sieltä puuttuu jalkatuki. Quatarin pitkänmatkan koneessa oli tosin turistiluokassakin hyvin jalkatilaa, polven ja edellisen istuimen välissä oli noin 15 cm tyhjää tilaa.

Kuten jo välillä Helsinki – Doha todettiin, ruoka oli kuitenkin melko hyvää, voisiko jopa edelleen sanoa hyvää kun kyseessä on lentokoneruoka. Ruoka oli sopivasti maustettu ja lähtömaan keittiön makumaailma oli selvästi maistettavissa. Ja alkoholitarjoilukin toimi hyvin (tietysti ilmainen).
Ja palvelukulttuuri on edelleen voimissan toisin kuin Finnairin koenissa. Kun kutsut tarjoilijan koneessa olevasta “waitress” napista, niin lentoemo tuli todella paikalle eikä ollut pahoillaan vaikka tilasit drinksun. Toisin kuin Finnairin koneissa, joissa tuo napin voisi jättää pois jo
koneen tilauslistalta. Sen käyttö kun ei aiheuta muuta kuin negatiivista palautetta ja mulkoilua henkilökunnan toimesta (hae itse omat drinkkisi koneen takaosasta). Tällä reitillä lentoemot olivat selkeästi hieman kokeempia eikä samaa hirveää sähläystä ollut mikä näkyi Helsinki – Doha välillä.

Boingin matkustajille tarjoama lentoon liittyvä informaatio oli kokonaisuudessaan huono, kun sitä vertaa mm. Airbusin tarjoamaan informaatioon ja laajempaan mahdollisuuteen vaikuttaa siihen, mitä haluat nähdä (lentotiedot, kartta). Todennäköisesti lentoyhtiö on tässä enempi syyllinen kun koneen valmistaja, kun informaatiojärjestelmä on käsittääkseni enempi lentoyhtiön speksaama / teettämä. Mutta joitakin hyviä oivalluksia oli tosin tarjolla, kuten silloin tällöin näytössä vilahti lentokoneen keinohorisontti ja muutamia muita lennon mittareita kuten nousu-/laskunopeus. Sääli, että ne tulivat näyttöön vain moodissa, jossa pyöri lentokartta eri zoomauksineen, lennontiedotteita, ohjeita missä suunnassa on Mekka ja miten koneessa rukoillaan. Tämä Mekan suunta oli selkeästi tärkeämpi tieto, koska sitä näytettiin huomattavasti useammin kuin niitä vähäisiä lentoarvotietoja.

Myös musiikkitarjonta oli oli länsimaiselle henkilölle aika rajoittunut. Jos tykkää arabialaisesta tai aasialaisesta hittimusiikista, niin tarjontaa löytyy hyvin. Tarjonnassa oli myös muutamia länsimaisia albumeja. Mutta niiden löytyminen yhden valikon alta jossa oli satoja arabilaisia levyjä oli aika hankalaa. Mutta jonkun Sheikin saarnoille ja ja joillekin rukouksille oli ihan omat valikot
audiojärjestelmässä, joten ne ovat selkeästi tärkeämpiä Quatar airwaysin perusmatkustajalle. Lennolla oli ruokailun ja nukkumisen välissä aikaa täyttää maahantulokaavake tullille. Kaavakkeessa kysyttiin maahantuotavista tavaroista, elintarvikkeista ja lääkkeistä / huumeista. Kaikkiin kysymyksiin kannattaa tietysti vastata NO. Eikä tietenkään mukana kannata olla elintarvikkeita

Perillä Denpasarissa oltiin illalla auringon juuri laskiessa. Kone kierteli Balin ja Nusa Lebonganin / Nusa Penidan päällä muutaman kierroksen, kun se odotti laskeutumislupaa noin 15 minuuttia. Koska kone oli edellä aikataulusta suotuisten tuulien takia, tällä ei ollut vaikutusta lopulliseen
laskeutumisaikaan, olimme siis perillä aikataulussa. Meidän perässä laskeutui kolme muuta konetta.

Olemme lukeneet kauhukertomuksia Balin maahantulomuodollisuuksista. Pitkistä viisuminhaku- ja passijonoista, hirveän tarkasta tullitarkastuksesta jne. Kun sittern tulimme suureen passitarkastushalliin (HUOM korostetusti suureen, aula on varmaan messuhallin suurimman hallin kokoinen) ei siellä ollut juuri lainkaan jonoja ja passitarkastajiakin oli töissä toistakymmentä. Indonesia on muuttanut viisumikäytäntöään ja nykyisin passintarkastushallissa ei enää tarvitse jonottaa luukulta toiselle. Eli ensin jonotetaan viisumia, sitten passintarkastusta. Nykyisin vain passi tarkastetaan ja noin 10 minuutin jonotuksen jälkeen passit olikin tarkastettu ja lähdettiin hakemaan matkatavaroista. Siinä sitten kestikin ja kauan! Hihnalle tuli harvakseltaan 5-8 uutta
matkalaukkua, väli seuraavaan 5-8 ryppääseen oli minuutin / minuuttien luokkaa. Heräsi ajatus, että Denpasarin maahenkilökunta oli ryhtynyt Suomen Ilmailualan unionin (IAU) lakon tukilakkoon, hidastelu oli sen mukaista.

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005088476.html
http://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000005121355.html

Erjan laukku tuli 54 minuutin päästä siitä, kun tulimme hihnalle. Hinalle pääsimme noin 15 minuuttia laskeutumisen jälkeen. Ja minun laukku tuli noin 10 minuuttia Erjan laukun jälkeen. Eli koneen pysähdyttyä putken ovelle, kesti laukun saaminen noin puolitoista tuntia. Uskomattoman
hidasta toimintaa. Mutta maassa maan tavalla. Vaikka työntekijöitä näyttäisi olevan paljon, niin nyleensä juuri mitään ei tapahdu, tekijät vain “vetelehtivät” ja kuluttavat aikaa. Lienee kuitenkin enemmän työnjohdollinen ongelma kuin työntekijöiden?

Laukut saatuamme suuntasimme sitten sitten tullitarkastukseen. Tullitarkastus oli matkatavara-aulan vieressä ja erotettu siitä vain lasiseinällä. Olin seurannut matkalaukkuja odottaessani kuinka lasiseinän takana olevien matkailijoiden kaikki matkatavarat läpivalaistiin ja osa vielä kollattiin läpi käsin eli laukut avattiin ja tavarat tutkittiin. Tullin maahantulikortisssa joka lentokoneessa täytetiin kysyttiin noin 6 kysmystä johon kaikkiin vastasin ei (onko huumeita, aseita, kalliita kameroita jne). Passintarkastus sujui joutuisasti usean tarkastuskopin voimin, mutta tulliin oli sitten jo jonoa senkin edestä kun vain kaksi linjaa (tiskiä) veti tullin sisään. Annoin täytetyn lapun tullivirkailijalle joka tuskin edes vilkaisi sitä ja ja arkistoi sen välittömästi pöydällä olleeseen pinoon ja asia oli sillä selvä. Ainoa sana minkä vrikailija suustaan päästi oli “next”. Lähdin siis kävelemään tiskin ohi kaitein tehtyä jonotusaluetta eli kohti läpivalaisulaitteitta. Mutta juuri ennen kaiteita oli joku tullivirkailija joka ohjasi alueelta pois sivukäytävään (erotettu vain metallikaitteella) eli ulos tullista ohi läpivalaisukoneiden. Eli tässä olikin joku yleiseen habitukseen / matkatavaroiden laatuun perustuva valinta, jossa päätetään ketkä joutuu läpivalaisuun ja ketkä ei. Me emme siis joutuneet. Valintaperusteet lienevät siis täysin subjektiiviset ja pikaisella vilkaisulla perustuva valinta ja noin 30-40% joutui sen perusteella läpivalaisuun.

Kentältä ulos ja virallisen lentokenttätaksin tiskille. Tai siis tavallaan oltiin vielä lentokenttärakennuksessa, ymprillä oli seinät ja myymälöitä mutta katto puuttui. Taksi hotellille (Sanuriin, hotelli Bumi Ayu Bungalow) maksoi 200000 rupiaa (vältellen isoja tullimaksullisia teitä). Maksu tiskille josta kuski lähti johdattamaan omalle taksilleen. Taksina oli joku pikkuinen Toyota (oli ilmastointi), hyvä että matkatavarat mahtuivat sisään. Vaihtoehtoina tälle “viralliselle” lentokenttätaksille on hotellin oma taksikuljetus (yleensä joku henkilökunnasta hakee hotellin jollain autolla kentältä) tai villi taksi. Villien taksien kuskeja pyörii kentän tuloaulassa, mutta niitä ei kannata noteerata eli edes luoda katsetta heihin, kun he tarjoavat kyytiään. Tai jos kaipaa mahdollisia kokemuksia siitä kuinka turisteja huijataan, niin toki kannattaa tälläinen taksi ottaa. Vähintään pitää hinta sopia etukäteen ja maksu vasta perillä, mutta sekään ei takaa vielä mitään että kaikki menee kuten pitää. Riski on, mutta sen suuruudesta en tiedä. Mutta koska on riskitönkin vaihtoehto, niin miksei sellaista käyttäisi, varsinkin jos hintaero on jotain euron luokkaa. Jos matkalaukut tuntuvat painavilta ja omistat liikaa paikallista valuuttaa (Indonesian rupia, IOR), niin
kannattaa luoda katse myös alueella liikkuvien kantajien suuntaan, kun he hanakasti tarjoavat palvelujaan. Kantajat ovat aika aktiivisia, tosin se on heidän työtään. Matka taksitiskille ja sielät taksille ei ollut kuitenkaan pitkä, yhteensä varmaan 100-200 metriä.

Perillä saatiin hotellihuone (lyhyt ja helppo muodollisuus) ja raahattiin matkalaukut ylimpään kerrokseen eli kakkoskerrokseen kapeaa rappukäytävää pitkin.

Huone ei tuonnut wau efektiä, mutta ei siinä mitään huonoakaan ollut. Siisti mutta jo vähän “kulunut”. Parveke oli yhteisparveke muiden huoneiden kanssa, eli parveke oli yhtenäinen koko hotellin leveydeltä. Huoneistojen oma alue oli erotettu tiiliseinällä joka päättyi noin metri ennen parvekkeen ulkokaidetta. Parvekkeella oli kaksi suoraselkäistä tuolia ja pöytä.

Huoneessa oli riittävästi kaappi- ja säilytystilaa, mutta ei esim. tallelokeroa (oli tiedossa jo matkaa tilattessa). Tallelokero olisi respassa. Huoneessa oli ruhtinaaliset kaksi pistoketta (eurooppalainen, 230 Vac), toinen ulkoseinän vieressä ikkunan alla ja toinen pesuhuoneessa. Nykypäivän standardiin ei ehkä riittävä, kun turisteilla on niin paljon erillaisia sähkölaitteitta. Pienin järjestelyin telkkarin / jääkaapin syöttörytökasasta sain kolmannen sähkösyötön omille laitteille. Pistokkeita etsiessäni tuli taas todettua Aasialainen sähköturvallisuus. Jopa hotellihuoneessa pitää katsoa minne kätensä työntää. Tämä kannattaa opettaa myös lapsille, mikäli haluaa paluumatkan heidän kanssa.

Lähdimme hotellin vieressä olevaan paikalliseen ravintolaan syömään illallista. Hotellin välittömässä läheisyydessä oli noin 20-30 eri tasoista ja hintaista ravintolaa, tarjonta oli runsasta. Valitsimme tällä kertaa lähimmän ravintolan. Oluet ja kaksi lämmintä ruokaa maksoi 243000 IOR eli euroissa noin 20 euroa. Hinta sisältäen tarjoilupalkkion (5% 10000 IOR eli noin 1€) ja veron (10% eli 22000 IOR eli 2 euroa). Kassakuitiin oli leimaantunut kellonaika 21:19.

Aivan hotellin vieressä oli myös pieni kauppa (hyllyt reunalla ja yksi hyllykkö keskikäytävällä), josta ostimme jääkaappin täydennystä (vettä, olutta ja siideriä) sekä pientä suolaista purtavaa. Reissu joka oli kestänyt noin 24 tuntia oli sen verran raskas, että uni tuli hyvin nopeasti hotellille tultuamme.

11.3.2017 lauantai.

Aamuherätys auringon noustua ja mentiin aamupalalle hotellin ruokailukatokseen eli ravintolaan, jossa ei ollut seiniä. Aamupala oli melko “ankea” ja mm. pekonit oli ylipaistettu tummaksi ja kuivuneeksi kovaksi hajovaksi hiillokseksi. Huoneen hintaan kuului joko amerikkalainen tai brittiläinen aamupala. Niiden sisällä oli joitakin valintoja (mm. leipä, croisant tai viineri ja pekoni, makkara, kinkku tai juusto). Pekonit tuotiin ensimmäisenä aamuna siis aivan hiiltyneenä,
ei ne mitään rapeita olleet. Mustia kuivuneita kökköreitä, jotka hajosi tuhanneksi palaseksi kun niihin koski. Muina aamuina pekoni oli vähän parempi. Vihannespuoli oli taas aivan naurettava, nuutunut ja pintakuiva tomaatti- ja kurkkuviipale. Siis yksi pieni kämänen viipale. Kahvi oli lirua, varmaan jotain pikakahvia (paksu kerros kahvinporoja jäi kupin pohjalle, viimeistä senttiä ei kannattanut juoda). Kananmunan sai joko paistettuna (raaka keltuainen tai scrambled) tai keitettynä. Joinakin aamuina jätin kananmunan pois ja otin vain esim. makkaran. Tällöin kananmuna oli korvattu lisämakkaroilla. Iloinen yllätys.

Lähdimme tutustumaan alueeseen ja varsinkin rantaan. Ranta Sanurissa on noin 15-16 km pitkä ja siinä on mm. n. 7 km pitkä rantabulevardi. Rantabulevardi on kuitenkin tästä rantapolusta erikoinen nimitys. Se on siis vain 2 m leveä kävelytie (päällystetty sementti tms. laatoin) jossa saa kävellä ja ajaa fillarilla ja joissakin osissa skooterilla. Käveltiin kuitenkin rantaapitkin. Sehän on kohtuu raskasta kun hiekka on erittäin pehmeää. Koska Balin hiekka on vaaleaa kalankakkahiekkaa
tummempaa tulivuoren laavasta peräisin olevaa hiekkaa, on se aurongon paisteessa tulikuumaa. Siksi rantavedessä on mukavampi kävellä paljain varpain.

Rannalle vedettynä pitkälle kuiville oli paljon paikallisten kalastajien veneitä, niitä perinteisen mallisia trimaraaneja. Nousuvesi Balin eteläranalla oli metrin pari, joten rantaviiva siirtyi 6 tunnin välein ylös- / alaspäin. Ylös kuiville vedetyt perinteiset trimaraanit olivat kuivilla koko ajan. Rannalla oli myös keula ankkurissa (ja perä rannalla olevaan kiinnityspisteeseen kiinnitettynä) vesirajassa paikallisten veneitä sekä tietenkin myös turisteja palvelevia veneitä. Rannalla oli tarjolla
erillaisia vesihenkisiä viihdykkeitä kuten supaamista, paraseilingiä, vesiskootteriajelua, vesihiihtoa jne. Nyt kun oli lowseason aika, niin hinnat oli täysin neuvteltavissa ja alennusta oli mahdollista saada jopa 40-50%. Sesonki oli varsinkin ensimmäisellä viikollamme todella hiljainen. Balilla sesonki alkaa kuitenkin vasta kun Austraalilaiset aloittavat talvilomansa eli toukouun lopussa ja high season jatkuu elokuun lopulle. Myös joulu on luonollisesti high-season. High-season aikaan on myös jo ns. kuivakausi (alkaa huhti-toukokuussa). nyt oli menossa siis vielä sadekauden loppurippeet ja low season aika, ja sen kyllä näki. Vähän sataa ropsahteli silloin tällöin iltaisin, mutta parhaiten low season koki siten, että tilaa oli ja tusristeja oli yllättävän vähän ja hinnat oli aina neuvoteltavissa.

https://www.bali.com/news_weather.html

Kaupunki ol selvästi panostanut rantaan ja sen infraan. Ranta oli siisti eikä siellä ollut juuri roskia. Roskiksiakin löytyi rantabulevardin varrelta ja tietysti kauppojen ja baarien luota ihan kiitettävästi. Turismi tuo tuloja ja selkeästi aluetta pidetään viihtyisänä turisteille.

Ranta on täysin vapaasti käveltävissä ja rannan ääressä ns. rantabulevardin molemmin puolin on baareja ja ravintoloita sekä jonkin verran krääsän myyjiä. Kuitenkin painottuen ruokaan ja juomaan. Osa rantabaareista on hotelleiden baareja, osa on itsenäisiä pienemmn toimijan ravintoloita. Kaikissa ravintoloissa ja rantabaareissa on ilmainen langaton nettiyhteys (free WiFi). Meno on hyvin rentoa. Voit valita rannan vierestä mukavan paikan, tilata juotavaa tai syötävää ja välillä käydä uimassa meressä. Ainakin näin low season aikaan tilaa oli erittäin hyvin, mukavan paikan sai helposti valittua joko varjosta tai auringosta. Syötävää ja juotavaa sai laidasta laitaan, hintataso vaihteli jonkin verran ravintolan tason mukaan. Olut (iso eli 0,6 litraa) saattoi maksaa alle 30000 IOR (pari euroa) ja pieni vain 20000. Tai sitten nämä maksavat paljon enemmän, riippuen paikasta. Mutta edellä olevat hinnat on aika yleisiä. Kun oltiin kävelty jo ihan liikaa suhteessa eiliseen matkustusistumiseen ja paikkoja jo särki, istahdettiin kalliin ja mukavan näköiseen ravintolaan nestetankkaukseen. Erikoista oli, että ulkona olevassa ravintolassa oli ilmastointi! Eli ilmanlämpöpumppu puhalsi täydellä teholla kylmää ilmaa ravintolan terassilla. No, ei tämä ollut ainoa paikka jossa näin tehtiin. Balilla näköjään energia on halpaa.

Kun oltiin tutustuttu rantaan ja sen baarien tarjontaan riittävän kauan lähdettiin takaisin hotellille (matka alle 1 km). Matkalla käytiin isommassa kaupassa täydentämässä vähän varastoja. Tehtiin myös normaalielämästä poikkeus, vietettiin iltapäivää osin hotellin uima-altaalla. Mutta pääasiassa
tutustuttiin alueeseen.

Illalla lähdettiin syömään. Päätie oli suljettu autoilta. Syynä oli joku Hindujen juhlatapahtuma. Parin viikon päästähän olisi joku iso hindujen juhlapäivä jolloin kaikki paikat olisivat kiinni. Lähtisimme sopivasti (tietoisesti) kotiin juuri ennen tätä juhlapäivää. Olimme hotellin vieressä olevassa ravintolassa syömässä, söin mediumiksi paistetun tonnikalapihvin ja eturuuaksi katkarapukotkailin viime vuotisen Mauritiuksen reissun kunniaks (kyseinen ruokalaji
oli sielläkin taivaallista, niin nytkin). Koska “Hindujen bileiden” takia päätie oli suljettu, meni kiertotie tämän ravintolan vierestä. Tie oli erittäin kapea. Kaksi autoa ei mahtunut rinnan. Kuvitelkaa, kun päätie suljetaan ja liikenne johdetaan alle 3 m leveälle kapealle tielle, jonka varrelle on vielä
parkeerattu skoottereita. Melkoinen härdelli. Ruuan jälkeen käytiin katsomassa sitä hindujen tapahtumaa jonka takia tie oli suljettu. Joku seremonia siellä oli menossa, ihmisiä oli tien täydeltä ja hindujen temppeli oli sisältä täynnä. Ulkona oli kuitenkin screeni mistä tapahtumaa näytettiin.
Paikallisialla oliparhaat pyhävaatteet päällä.

Nukkumaan mentiin jo klo 21 aikaan, reissu ja aikaero edelleen rasittivat?

12.3. sunnuntai

Heräsin 05:00 ennen auringon nousua, kuten illalla pelkäsin tapahtuvaksi. Kävin siis aamu-uinnilla ja aamujumpalla alaselän vaivojen takia. Istuminen Boingin istuimessa ei ollut tehnyt hyvää. Jalat oli myös ihan jumissa, lienee eilisen kävelyn tulos pitkän istumisen jälkeen. Sattui kaikkialle. Muutakin aktiviteettia tein aamulla kuntoiluun ja venyttelyyn liittyen ja kävin aamupalalla yksin. Erja heräsi vasta vähän ennen ennen klo 11. Lähdettiin etsimään missä on Erjan etukäteen Internetistä löytämä suomalaisten ylläpitämä matkatoimisto (I Love Bali). Kyllähän se löytyi joltain sivukualta, mutta portti sisäpihalle oli visusti lukossa eikä ketään näkynyt missään. Lähdettiin siis jatkamaan matkaa rannalle. Tänään olisi tiedossa eilistä pidempi kävely ja pitäisi etsiä myös Kite Srufing koju ja yksi sukellusfirma. Nämä olisivat rannan toisessa päässä. Lähdettiin siis sinne kävelemän rantahiekkaa pitkin, mutta sitä ennen Erja osti rantakojuista aurinkohatun kotiin unohtuneen hatun tilalle. Olisikohan pitänyt ostaa itselle tuollainen Vietnamilaistyylinen hattu? No ei, oli aika kova ja painava. Millä olisi edes saanut kotiin…

Rantaa pitkin kävelessämme välillä pysähdyttiin uimaan ja lepäilemään. Erja söi rantaraflassa aamupalan ja minä söin ja join hyvän välipalan. Joku “leipä” se oli, täytteet olivat maittavia. Bingtang oli sopivan viileä.

Joku hindujen pyhään aikaan liittyvä juttu oli varmaan menossa, kun paikalliset toivat kaikkialle (koti ja työpaikka, kadut ja rannat) ruokaa sisältäviä tarjoamuksia kadulle. Varmaan ruoka-annoksia hengille? Osassa oli vain nuudellia ja sen mausteet, mutta mausteet oli vielä muovipussissa.
Näitä ruokapaketteja oli sitten kaikkialla kaduilla (päälle astuttuina ja ajettuina) ja jopa rannalla ja vuoroveden merelle vieminä.

Päivästä tulikin lopulta “Horror kävely rannassa”. Käytiin siis etsimässä se Kite paikka (koulu + kamojen vuokraus) sekä sukellusliike. Käveltiin rantaa pitkin (hiekkaranta ja sitä “rantabulevardia”) yhteensä noin 12 km. Sport trackerillä tuli 5,3 km puolikkaasta matkasta, tämän lisäksi käveltiin
vielä noin kilometri kun käytiin siellä matkatoimsitossa.

Uitiin kuitenkin rannassa, jossa oli laskuvesi menossa. Vuorovesi oli todella voimakas, koska täysi kuu oli ollut juuri pari päivää sitten. Kun vesi laskee, niin liian lähelle rantaa jätetyt veneet jäävät kuiville. Mutta kun on riittävästi naapureita työntäjinä, saadaan isompikin
vene takaisin mereen kellumaan.

Kun tultiin takaisin hotellille, niin käytiin uimassa myös hotellin uima-altaalla (erikoista, jo toisena päivänä peräkkäin). Loppuiltapäivästä tuli muutama tippa vettäkin taivaaltakin. Mutta vaikka taivaalla oli todella tummat pilvet, niin varsinaista sadetta niistä ei tullut ainakaan meidän alueella.

Koska oli sunnuntai, niin paikallisia oli uimarannalla aika paljon lapsineen. Ja meri oli täynnä kalastajia. Täällä suurin osa kalastaa siten, että kävellään mereen ja heitellään siellä virveliä tms. ja vettä on napaan saakka. Laskuveden aikaan näin pääsee aina ulkoriutalle saakka. Suuria kalasaalita en kyllä nähnyt näin saadun, käytännössä en huomannut yhtään kertaa kalaa kenenkään saaneen.

Balilla (tai ainakin Sanurissa) on ajateltu myös pyöräilijöitä. Ainakin pyörätie on maalattu lähes jokaiselle kadunpätkälle, vaikka se olisi vain muutaman metrin levyinen. Käytännön merkitystä tällä maalauksella ei kuitenkaan ollut, mutta päästäähän sanomaan että alueella on paljon pyöräteitä ja pyöriä vuokrattiinkin turisteille todella paljon.

Kun tultiin hotellille niin huomattiin, ettei avain toiminutkaan hotellihuoneen lukkoon. Lukkopesä kiilteli uuttuuttaan ja avain oli aivan vääränlainen lukkopesän reikän. Olivat käyneet päivällä vaihtamassa lukot kaikkiin hotellihuoneen oviin. Olipas hyvin informoitu, tuli meille yllärinä. Olisivat nyt edes sanoneet meille että lukko tulaan vaihtamaan kun kirjauduttiin huoneeseen. Mutta paikalliset tavat…

Illalla syömään raflaan. Söin kevyesti, jotenkin ei ollut nälkä.Määrän korvasi laatu. Yksi elämäni parhaista Tom Yam keitoista isolla ravulla. Tosin olin pyytänyt sen erityisen tulisena.

Viinit maksaa Balilla (indoneisassa) kaikialla paljon, samoin viina. Olutta saa halvemmalla.

Nukkumaan mentiin taas jo noin klo 21, kun en ainakaan minä jaksanut pysyä hereillä aikaisen aamuherätyksen takia.

13.3.2017 (maanantai)

Heräsin aamulla klo 7:30, olin heränyt yöllä klo 24:30 ja valvonut noin 3 tuntia, mutta onneksi sain uudelleen unta. Erja oli ottanut ilmastointilaitteen yöksi poisi päältä ja heräsin kuumuuteen. Kaikkia paikkoja särki (alaselkä, reidet yms) ja siksi en saanut kunnolla unta uudestaan.

Aamulla tarkastelin tulevia säätiedotuskia ja tuuliennusteita 10-12 päivän aikajaksona. Tarkoitus oli vähän suunnitella koska tehdään mitäkin, olisiko jossain välissa mahdollisuus harrastaa Kite-surfausta. Ennsuteen mukaan Balin eteläpuolella olisi matalan keskus vasta seuraavan viikon keskiviikkona ja Balilla voisi ehkä tuulla yli 10 solmua (minimi kite-surfaukselle), mutta ennuste oli epävarma, koska ylsi noin 9 päivän päähän. Meneillän olevana keskiviikkona tuulisienemmän kuin muina päivinä, mutta silti liian vähän.

Vuokratattiin skooteri (Honda Scoppy,110 cm) hotellin respan kautta. Soittivat jonnekin ja 5-10 min sisällä skootteri tuotiin hotellin parkkipaikalle. Papereita ei tehty, pelkkä maksu riitti. Tarkistin itse skootterin ja kuvasin joka puolelta. Sovittiin, että palautan skootterin parkkikselle ja avaimet respaan. Skootterin vuokra maksoi 70000 rupiaa (n. 5 euroa) per päivä + bensat.

Helsingin Sanomat 15.3.2023:

Bali kieltää turisteilta mopot kurittoman käytöksen vuoksi

Balin kuvernöörin mukaan moottoripyöräileviltä turisteilta pitäisi perua viisumit.

“Matkailijoiden suosima Indonesian Bali aikoo kieltää ulkomaisilta turisteilta kaksipyöräiset moottoriajoneuvot. Syynä kieltoon on huono käytös ja liikennesääntöjen toistuva rikkominen, kertovat Britannian yleisradioyhtiö BBC ja yhdysvaltalaislehti Time.

”Ei pidä liikkua ympäri saarta moottoripyörillä ilman paitoja, vaatteita, kypärää tai edes ajolupaa”, sanoo Balin kuvernööri I Wayan Koster.

Lyhyessä ajassa helmikuun lopussa ja maaliskuun alussa 171 eri maista Balille matkannutta turistia on paikallispoliisin mukaan rikkonut liikennesääntöjä ja osa turisteista on käyttänyt valerekisterikilpiä.

Moottoripyörät, mopot ja skootterit ovat suosittu tapa liikkua ympäri Balia, sillä saarella ei ole toimivaa julkista liikennettä. Uuden esityksen mukaan jatkossa turistien tulisi käyttää matkatoimistojen tarjoamia autoja. Kuvernööri Kosterin mukaan se takaisi turismin ”laadun ja arvokkuuden.”

Indonesialaisen uutissivusto Detikin haastattelema Kristoksi esittäytynyt suomalaismies kertoi kannattavansa kieltoa.

”Monet moottoripyöräilijät käyttäytyvät humalaisesti ja eivät käytä kypäriä. Se on hyvin vaarallista”, hän sanoi.

Kielto on tarkoitus toteuttaa paikallisella lailla, jonka on määrä tulla voimaan tämän vuoden aikana. Vielä on tosin epäselvää, miten sitä käytännössä valvottaisiin.

Koster on esittänyt, että moottoripyörää ajamasta löydetyiltä turisteilta voitaisiin poistaa viisumit.

Paikalliset moottoripyörien vuokraustoimintaa harjoittavat yritykset ovat kuitenkin esittäneet huolensa kiellosta. Lisäksi kiellon pelätään pahentavan ruuhkia ja heikentävän Balin imagoa turistien parissa.

Koronaviruspandemiaa edeltävänä aikana noin 60 prosenttia Balin brutto­kansan­tuotteesta tuli turismista. Eniten turisteja saarella kävi Australiasta ja Venäjältä.

Viime kuussa venäläinen turisti otettiin kiinni tämän törmättyä humalassa paikalliseen moottoripyöräilijään, joka joutui sairaalaan. Toinen venäläinen ja yksi ukrainalainen turisti kuolivat törmäyksessä.”

Lähdettiin skootterilla ajalemaan kohti “viralliseen” rahanvaihtotoimistoa. Kun astuin toimistoon, niin ensimmäisenä vastaan tuli hirveän voimakas bensan haju. Sillä aikaa kun Erja vaihtoi rahaa joitakin miljoonia niin etsiskelin silmilläni järkyttävän vahvan bensan hajun lähdettä (kuinka paikalliset pystyivät olemaan tässä käryssä töissä ovet suljettuna?). Ja löytyihän hajun lähde. Nurkassa oli aggregaatin pahvilaatikko ja pahvilaatikon pohja oli 10-15 cm matkalta aivan märkä bensiinistä. Ja tätä laatikkoa säilytettiin sisätiloissa!

Internetti on täynnä varoituksia kadun varressa olevista rahanvaihtajista. Suurin osa varmasti toimii rehellisesti, mutta osa näppäräsorminen on syyllistynyt huijauksiin. Rahaa saakin liian vähän tai vaihtoehtoisesti saat vahnaa rahaa (rahauudistuksen jälkeen vanhat rahat ovat arvottomia) tai jopa väärennettyä rahaa. Miksi ottaa riskiä, jos kerran rahaa voi vaihtaa luotettavistakin paikoista ja kurssi on vielä hyvä. Kyseisenä päivänä kadulla kurssi oli 14000 ja tässä luotettavassa paikassa 14200). Ero on niin mitätön ettei riskiä kannata ottaa. Rahaa ei muuten kannata juuri Suomessa vaihtaa, paikallinen kurssi on paljon parempi.

Ajettiin skootterilla I Love Bali matkatoimitsoon joka oli edelleen kiinni, vaikka nettisivujen mukaan sen piti olla auki. Pitäkää siis tunkkinne, hankitaan reissut toisesta paikasta.

Ajettiin sitten sukellusfirmaan (All 4 dive) varaamaan sukellusreissu Tulambemiin. Varaus sujui mutkattomasti, tilaa oli vaikka huomiseksi (low season), mutta varattiin reissu muutaman päivän päähän. Maksettiin reissu heti, sinne meni saman tien yli 5 miljoonaa. Halpaa tämä sukeltaminen.
Koska meillä ei ollut sukelluskorttteja mukana luvattiin tulla näyttämään ne sukelluskortit jossain vaiheessa myöhemmin saman iltana. Yleensähän kortit katsoo divemaster tms. vasta aamulla ennen kun lähdetään sukellusreissuun, nyt ne piti näyttää jo reissua varatessa. No, maassa maan tavalla.

Kadun toisella puolella oli sellainen pieni turistikoju jossa oli A4 plakaateja pari paikallista henkilö. Menimme siis sieltä kysymään mitä voitaisiin tehdä ja mitä se maksaa. Tai oikeastaan Erja jo tiesi, haluaa koskenlaskuun. Neuvottelujen ja tinkaamisen jälkeen varattiinkin koskenlasku, jonka pitäisi sisältää “kaikki” ja kosken laskun pituus olisi 14 km (Sport Tracker mittasi kyllä pituudeksi
10,6 km). Normaali hinta on 800000 rupiaa / henkilö. Tarjosivat meille reissua heti alkuun hintaan 600000 rupiaa, mutta emme hyväksyneet sitä. Lopulta tarjouksemme 450000 rupiaa meni läpi ja tehtiin paperi ja maksettiin reissu. Alennusta saa aika reilusti, hiljainen aika eli low season.

Matka Lembokanilta.. (2 päivää, yksi yö, mennän speedboatilla). Normaali hinta xxxx ja maksettiin xxxx
KATSO KUVISTA! Erja hankki tämän myöhemmin

Matka Comodolle (2 päivää, yksi yö. Lento pienkoneella). Normaali hinta 550 USD, nyt tingtty hinta 350 USD. Ei otettu. Olisi sisältänyt pienkoneella lennon, pari venekuljetusta, Comodon varaanien katselua ja hotelliyön Kaiken muun paitsi ruokailu.

Käytiin Hardy Mall_issa (paikallinen kauppakeskus, aika pieni) etsimässä rantasandaaleja, kun mukaan otettujen sandaalien pohjat olivat tulleet tiensä päähän ja murenivat kadulle. 45/46 kokoiselle jalalle oli aivan mahdoton löytää sopivat sandaalit, mutta jorkut läpyttimet jäi kuitenkin kauppakassiin. Täällä on myös isohko (joku K-marketin kokoinen) ruokakauppa, jossa käyttin ostoksilla ja otin hintoja talteen.

LAITA TÄHÄN HINTOJA KUVISTA

Käytiin rannalla uimassa, ajettiin skootterilla. Rannalla on tien päässä “virallinen” parkkipaikka. Varmaan muuallekin voi jättää skootterin (ainakin niitä oli kaikkialla), mutta 2000 rupian hinta parkkipaikasta ei ole niin suuri, etteikö sitä viitsi maksaa. Varsinkin kun paikalla on henkilö vahtimassa parkeerattuja ajoneuvoja (polkupyörä tai skootteriparkki, ei autoja).

Illalla satoi rajusti auringon laskun aikaan, noin 30 min. Sitten se loppui yhtä äksiti on oli alkanut. Ja niinpä lähdettiin syömään. Small bingtang maksoi 22000 IOR, iso 32000 IOR. Söin jonkun paikallisen ruoka-annoksen (Balifood) jossa oli mm. riisiä ja Kebab tikkuja eli kanaa puutikuissa ja nämä oli grillattu grillissä ja satai kastikkeella. Pari pientä olutta, yksi iso olut, alkuruuat ja pääruoka. Kaikki hintaan 204000 IOR eli 16 euroa. Paikallinen (Balilainen) ruoka on kyllä hyvää, mutta yksi paha puute siinä on. Annokset eivät sisällä juuri lainkaan tai ei ollenkaan kastiketta. Riisi siis yleensä pitää syödä aivan kuivana. Vaikka pyytää extramäärän tai tupla-tripla määärän kastiketta, ei sitä silti ole niin paljon että koko riisiannokseen riittäisi kostuketta.

TÄHÄN KUVA RUOKA-ANNOKSESTA, JOSSA ON RIISIÄ ILMANKASTKETTA.

Nukkumaan mentiin taas perinteisesti noin klo 21.45.

14.3.2017 (tiistai)

Heräsin puolen yön jälkeen ja joka paikkaa särki. Varmaan yhdistelmä Boing 777:n penkki ja äkillinen liikunnan lisäys ei ole paras mahdollinen yhdistelmä. Sen penkin, jonka osuutta enemmän epäilen, olisi voinut jättää kyllä välistä. Nukahdin noin puolen tunnin välein ja sain nukutuksi noin puolentunnin pätkiä. Auringon nousun jälkeen (n. klo 7) nukahdin ja nukuin kunnes Erja herätti viisitoista vailla yhdeksän aamupalalle. Uskalsin ottaa ensimmäisen kerran pekonia sen hiilostetun ensikohtaamisen jälkeen ja nyt pekoni olikin kohtuullisen oikein paistettu. Erja yllättyi kinkkupalasta, kun sekin oli paistettu. No, meni se paistettunakin leivän päälle.

Hotellia vastapäätä oli rautaportti, jossa luki että siellä vuokrattiin polkupyöriä. Mentiin kolkuttelemaan portille, mutta ainoa elollinen oli koira joka ei suostunut meille porttia avaamaan. Jäi siis polkupyörä täältä vuokraamatta. Ei edes hotellin vahti / portinvartija pystynyt auttamaan, arveli vaan että ovat poissa kotoa (koira ei ollut).

Viereisessä risteyksessä muutama kymmenenn metrin päässä oli kuitenkin mahdollisesti joku pieni ravintolan tapainen firma, jonne porttivahti meidät vei. Sieltä saimme vuokrattua fillarit hintaan 30000 IOR / pyröä (noin 3 euroa / pyörä). Vertaa skootterin hintaan, 70000 IOR (7 euroa). Pyörät eivät olleet mitenkään kauhean hyvässä kunnossa, oikeastaan todella surkeassa. Ne olivat kuitenkin vaihdepyöriä (5 vaihdetta) ja jarrutkin toimivat jotenkuten, ainakin toinen jarruista. Lukkoon
jarruja ei tosin saanut ja vaijereiden säätö oli tapissa. Ohjaus oli myös hutera, polkimet kierot jne. Päästiin kuitenkin näillä liikkumaan. Poljettiin siis rannalle, ranta-bulevardia oli kätevä ajella fillarilla, skootterilla kun ei pääse osalle rantabulvardia (ja juuri sille osalle mitä meidän piti kulkea).

Rannalla vuokrattiin SUP-lauta Maksoi 150000 IOR (16 euroa), aikaa SUP:ailuun oli noin 1-2 tuntia, ei mitenkään tarkkaa. Erja suppaili jonkun aikaa ja minä sen perään jonkun aikaa. Oltaisiinkohan yhteensä supailtu tunti ja sitten se alkoi jo tuntumaan aika tylsältä. SUP:ailu ei selvästikään ole se meidän juttu. Sivutuuli vähän kyllä haittasi, kun tuuli painoi ja sitä piti kompensoida airolla, kun SUP laudassa ei ole köliä. Piti myös varoa ettei polta itseään auringossa. Ja kyllä sitä sitten päivän mittaan palattiinkin, ja nimenomaan suppailuaikaan, kun sen jälkeen tuli pilviä ja SUP aikaan aurinko paistoi.

Sitten käytiin rantabaarissa syömässä kevyt välipala (Thaimaalainen lihasalaatti extra tulisena) ja juomassa janoon jotain, taisi veden lisäksi olla oluttakin. Laskua saatiin 264000 IOR (alle 20 euroa). Hiukan tihutti vettä muutama tippa, mutta sekin meni ohi. Tuuli kyllä vähän yltyi tästä.

Olin kysellyt hintoja parasailingistä ja vesijettiajelusta Erjan SUP:ailessa. Antoivat jo reilut alennukset ennakkokyselyssä normali hintoihin (high season hinnat, nyt on low season), mutta laskin päässäni vielä 20% alennuksen tähän lisäksi. Menin siis ehdottamaan 800000 paikallista rahaa (noin 64 euroa) parasailing x 2 ja vesijetti 15 minuutia. Normaali hinta olisi n. 120 euroa. Tarjous meni läpi, ehkä vähän liiankin helposti, olisi pitänyt tarjota siis vielä vähemmän kun eivät alkaneet tinkimään hinnasta yhtään ja hyväksyivät vähän liian nopeasti. Tai sitten vain asiakkaita on nin vähän että kaikki hinnat käy, kunhan saadaan kassaan rahaa.

Paraseiling

Vähän tuuli oli rajoilla että homma voidaan yleensäkin vetää. Vetivät meille sen jutun, mutta kun joku turisti kyseli asiaa meidän jälkeen, niin sanoivat ettei onnistu, tuulee liikaa. Kun kuskasivat varjoa paikalle, niin keskenän selkeästi pohtivat tuulta ja sen voimakkuutta. Ennen lähtöä antoivat koulutusta alastuloa varten eli mitä narua pitää vetää kun maasta näytetään tiettyä lippumerkkiä. Lähtö olisi siis rannalta ja paluu samaan paikkaan eli rannalle.

Puettiin kamat (kelluntaliivi ja valjaat), valjaat kiinnitettiin varjoon ja saimme vielä kerran lyhyen opastuksen, varsinkin alastulon suhteen. Pillin vihellys ja vene lähti, samantien olit yläilmoissa. Upea näkymä. Myötätuuleen meno johtuen kovasta tuulesta (varjo alkoi laskeutumaan)
oli selvästi vähän haastava. Ja lasku vastatuuleen vaati todella paljon voimaa vetää narusta, jotta pääsi alas (vedät tietystä narusta, jolloin varjo laskee tiettyyn suuntaan). Aika makee kokemus kokonaisuudessaan ja tämä pitää ehdottomasti kokea uudestaan. Varjo nousee korkealle veneen vetämänä ja näkymät yläilmoista ovat hienot. Vetovene alla näytti aika pieneltä sieltä yläilmoista.
Alastulossa sai tosissaan kiskoa oikeaa narua että pääsi alas ja rannalle, tuuli oli melko voimakas. Kts video.

Vesijetti

En oikeen ymmärrä mikä on näiden vehkeiden viehätys leikkimiseen. Ajoin 15 minuuttia, jo 10 minuutin kohdalla katsoin että joko voisi mennä rantaan. Ajettiin edes takas täysiä ja tehtiiin kaikki mahdolliset temput ja 180 asteen käännökset. Juu, hyppiihän se pehmeämmin kuin Lilla Ancilla ja kulkee kovempaa, mutta vau efekti jäi kokematta. Hyötyvehkeeksi ostaisin, leluksi en.

Vesihenkisten viihdykkeiden jälkeen mentiin rannalle ottamaan coctailit. Niiden aikana tihutti vähän. Ei tarvinnut edes mennä suojaan, se oli sellaista nippa nappa havaittavaa, joitain pisaroista.

Hotelille. Rahanvaihtoon. Vinkkukauppaan (punkku + valkkari).

Syömään. Grillatu tonnikala. Oli vähän kuiva ja kova eli ylikypsä. Hyvää kuitenkin. Erja söi Tom Yam soupin (loistava) ja grillikylkeä, erittäin muteeta. Eli grillatessa kalaa se kuivuu, kun pitävät liian kauan ohutta kalafilettä. Kuvia on ja paljon. Rafla ihan tyhjä, silti aika hidas palvelu (mm. laskun saanti). Kun lähdettiin, niin raflaan ei jäänyt yhtään asiakasta. Henkilökuntaa oli kuitenkin yli 12 hlö näkyvissä (kokkeja + tarjoilijat ja baarimestari). Low season aikako tämän tekee, että kapasiteetista vain 10% on käytössä. Siis erittäin hiljaista, tilaa on. Bändi jäi yksin soittamaan raflaan kun me sieltä lähdettiin (kaksi kitaraa ja basso).

Yleensäkin täällä raflat ihan tyhjiä

Etsitiin coctaibaaria, jälkiruuaksi. Ei löydetty just sitä sopivaa, joten lähdettiin hotelliin.
Matkalla Erja bongasi Helmille “Crocsit”. Pyynti 170000, tarjottu 80000 ja kauppa
tehtiin hintaan 100000. Eli tälläiset 40% alennukset on ihan normisettiä täällä low season
aikaan. Huomattu aikaisemminkin. Toimii tavaroissa ja palveluissa.

Hotelli ja nukkumaan ennen klo 22

15.3.2017 (keskiviikko)

Heräsin yöllä taas kolmen aikaan kun jokapaikkaa särki. Siis lihaksia. Ei venyttely ja hieronta auttanut yhtään, lentomatkustus on istuvalle tietokone-konttorirotalle pahaksi. Enkä sitten saanut enää unta vaikka koitin kaikki mahdolliset keinot. Aina kun oli nukahtamassa sitä havahtui kipuun ja piti vaihtaa asentoa. Herätyskelllo soi klo 7:30 ja lähdettiin aamupalan kautta laskemaan kumiveneellä koskea. Ajomatka noin 2,5 tuntia, vaikka matkaa ei ollut kuin… (katso Sportstracker). Matkalla käytiin Bali Coffee paikassa, jossa oli tarjola noin 16 erillaista kahvia ja teetä. Maistiaiset. Oli makeaa. Olisi voinut ostaa, hinnat pilvissä. Esiteltiin kasveja ja joku eläin, joka syö kahvipapuja ja sitten kakkaa ne ulos ja siitä tehdään kahvijauhetta. Kupinpohjalla se on savea, paljon. Tätä kahvia sai maistaa hintaan 50000 rupiaa. Katso kuvia ja kirjoittele lisää..

Varmaan kuskin oma tai sukulaisen busines. Kuski asui siinä lähellä pienessä kylässä.
lueella on vain riisinviljelyä, ei mitään muuta. Iso alue. Nuoret muuttaa kaupunkiiin. Riisistä
saa 3 satoa vuodessa, se on tuontilajike Thaimaasta. Balilainen lajike tuottaa vain 2 satoa vuodessa.
Kuukauden riisiä idätetän / uitetaan vedessä, sitten se kasvaa pari kuukautta. Kerätään ja kuivatetaan. Ja sitten erotetaan riisinjyvät.

Riisikilo maksaa tuottajaltajlta ostettuna 4000 rupiaa. Kaupassa 11000 rupiaa. Vai 1100. Kuski sanoi (on riisinviljelijäperheestä), että tuottajan kannattaa myydä riisi ja ostaa kaupasta itselleen riisi. Oliko näin? Katso riisin hinta kuvista. Balille tuodaan myös riisiä Vietnamista ja Thaimaasta. Olisiko se halvempaa? Riisinviljely on edelleen ihan käsipeliä ja sato korjataan edelleen
käyttämällä sirppiä.

Tulitiin joen rantaa (kapea vuoristotie, oikeastaan puolet matkasta tosi kapeaa “päätietä”). Kellluntaliivit ja kyprä, meidän omat tavarat joko autoon tai mitä mukaan halusit taukopaikalle niin vesitiiseen packiin. Meillä oli omat jo vesitiiiviissä ocean packissä, mutta sekin laitetiin opaan packiin. Meitä oli 3, opas, minä ja Erja ja Arabi (Saudi Arabi).

Lasketulu koskea pitin 10 km. Yksi putous (kolme steppiä, yhteensä kuulema 10 mk mentiin kävellen ohi, toinen 4 m pudostus mentiin kumiveneellä. Hiennot maisemat keskellä viidakkoa. Yksi accidentti kävi, kun eräästä kumiveneesä tippui opas pois jne…

Katso video.

Taukopaikka, juomat eivät kuuluneet hintaan. Vaikka piti olla “all included”. Joku paikallinen viidakon asukas myi koksta ja bisseä. Arabi maksoi. Hieno vesiputous.

Lopussa piti kiivetä 100 metriä ylös lähes pystysuoraan seinään tehtyä portaikkoa pitkim. Kuulema 200 askelta, oli niitä vähän enemmän. Aika helle, joten mehut lähti. Sitten suihkun ja vaihtovaatteet autosta ja lounas. Ihan maittava ja riittoisa seisova pöytä. Takaisin hotellille jossa oltiin about klo 15 (katso Sporttracker).

Sade alkoin noin lo 15:20. Aika raju, tuulta myös. Hyytyi jo hieman klo 1530. Loppui 16:10.

Oton kahden tunnin päikkärit. Huomisen sukellusreissun pakkausta. GoPron tyhjennys + lataus.
Perdixiin (suketietokone) piti ostaa uusi AA paristo (alkaline), tokasta kaupasta löytyi, ekassa oli vain ruskohiilipatteri. Matkan varrella syömään.

Illalla syömän noin klo 20. Ihan ok ruoka, mutta Indonesialaiseen tyyliin kastiketta ei ollut. Mulla oli, kun menussa luki että coconut kastikkeessa (kanaa), mutta Erjalla ei ollut, Jaettiin mun kastike. Mulla ei olisi edes ollut nälkä, mutta seuraksi söin, näin niitä kiloja karttuuu.

Hotelille ja herätyskello soimaan klo 6:30, aamupala alkaa klo 7:00 ja pick-up sukeltamaan 7:30-7:45.

Nukkumaan noin klo 22.

16.3.2017 (torstai)

Sukellus Tulambem. Aamulla tuli ripuli, ihan pelkkää todella tummmaa vettä. Eilen illalla oli ollut
vähän kuumeinen olo…

Tulambem oli vielä 2000-luvun alussa autio ja köyhä alue. Meressä ei voi kalastaa ja maa oli laavaisuuden takia mm. riisin viljelyyn sopimaton. Rannassa ollut Victroy-luokan hylky työntyi mereen tulivuoren purkauksessa (mm. laavavirrat). Alueella on kuitenkin hylyn lisäksi pari muutakin sukelluskohdetta joten sinne alki keskittyä sukellusturismn lähellä olevia yrityskiä. Nyt se on aika vaurasta aluetta ja rakennukset sen mukaiset.

Välissä syötiin raflassa. Rafla on sukellusfirman / firmojen oma ja se on pyhitetty vain dyykkareille. Sai olla vaikka märkkärissä ja vedestä ei tarvinnu välittää.

Paikassa hyvät kamojen huuhtelufasikiteetit ja suihkut. Dyykkireissuun sisälktyi kaikki, ruoka, juomat (ei alkoholi) ja mm. pyyhe.

Menomatka n. 2,5 tuntia kuten paluumatka. Melkoista menoa tuo liikennne.

17.3.2017 (perjantai)

Dyyki Nusa Lembokan / Nusa Penidan alueella. Kova virtaus. Lähdettiin Balilta veneellä yli, kunnon maininkia ainakin 3-4 metriä. Pitkääää. Lopussa “ristiaallokkkoa”, olisiko vuorovesi tullut vastaa tms. ja aalto oli vähän terävmpää. Saarten välissä vuorovesiu virtasi “ihan koskena”, no ainakin selväsit virtauksen näki.

Kova virtaus ekalla dyykillä. Hyvä sukellus. Tiutettiin alas, virta vei ja 45 min kuluttua
noustiin pintaan. Minä + joku aasialainen ja DM. Veneessä toinenkin (kolmas) ryhmä, yhteensä meitä oli kai noin 10 hlö. Toinen dyykki jossain pikkusaaren ja ison saaren välissä. Paikassa myös snorklaaia.. Ja pari katamaraania. Jonkun kylän edustalla. Hyvä näkyvyys. Katso videot.

Kolmas dyykki manta point. Kunnon swelli, kaukaa antrakiselta saakka meri teki maininkia ja se osui juuri tähän rantaan. Max syvyys 19 metriä ja pohjassa mentiin swellin tahdissa. Mantoja oli paljon. Suuria oli noin 10-12 kpl (sen verran näin kerralla). Huono näkyvyys kun swelli pöllytti pohjan.

Dyykeistä sen verran, että oli todella surkea brief. Tyyliin mennään alas ja tullaan ylös, ehkä nähdäään Mola Mola. Kaikissa dyykeissa vastaava brief.

18.3.2017 (lauantai)

Lähdettiin Lembokanille. Reissu maksoi 1.500.000 kuljetuksineen ja hotelleineen. Hotelissa vain 3 bungalowia ja varmaan omistajaparsikunnan kaksitaan pyörittämä. Imodiniumilla vatsa vähnä kovempi.

Mopon vuokraus (70000) ja kierrettin koko saari ja se pikkusaari. Yello bridge

19.3.2017 (sunnuntai)

Snorklausreissu aamupäivällä (150000) ja viisi kohdetta, osassa virtasi ihan “sikana”. Käytiin se
tehty patsaspaikkakin. Paikallisella “RIB” veneellä. Pelkkä kuski joka osasi huonosti englantia ja
briefing oli sen mukainen. No ei sitä edes kaivattu, osaa sitä kohteet etsiä ilmanin.

Snorklaus on hyvää puuhaa kun on vatsa sekaisin. Vesiripuli on helppo hoitaa snorkaluksen aikana kun katsoo virtaukset oikein…

Pick-up hotellilta 15:30 (oltiin luovutettu huone 12).

Hotelillle tultaessa mini-van:in istuin (käännettän) tipati vasemman jalan keskivarpaan päälle.
Sattui saatanasti. Haittaa kävelyä.

20.3.2017 (maanantai)

Otettiin iisisti kun ei voi kävellä. Hotelllin uima-altaalla. Varjoisa päivä, onneksi.

21.3.2017 (tiistaina)

Vuokrattiin auto kuskineen. (500000). Käytiin Uluvatin temppelialueella ja Kuta:ssa, Kuta Beach
oli ankea.

22.3.2017 (keskiviikko)

Dyykkireissu, 3 dyykkiä. Nusa Pxxx

Kilppari, merihevonen ja nudebranchejä. Jne. Jaa lehtikalakin. Etsitiin frogfishejäkin. Ei virtausta (vaikka alue onkin niistä kuuluisa), mutta swelli tuntui jopa yli 20 m syvyydessä.

Kolme dyykkiä. Ekaks kaksi ulompana ja sitten rantaan lounaalle. Lounaspaikka oli sukellusfirmoja palveleva rafla, jossa oli suihkut ja muut palvelut. Vatsa edelleen sekaisin.

Alueen kehitys. Aluksi oli pieni kalastajakylä. Hallitus päätti, että tähän tehdään huoltolaituri Lombookian huoltoon. Balin oma matkustaja- ja tavarasatama on lentokentän lähellä sen “lounaiskärjessä”. Polttoainesatama taas tässä ihan vieressä. No, laituri rakennettiin. 2000-luvun alussa alue alkoi kiinnostaa suke-firmoja ja ensin rakennettiin se rafla missä oltiin ja sitten tuli Blue lagoon hotelli (muistaakseni tämä). Ja näiden perässä matkailubusines laajeni ja on nyt erittäin laaja, paljon sukefirmoa ja suke-hotlia.

Mulla oli luksus-reissu. Maksoi 2.100.000. Kuski, minä ja DM autolla tuonne. Kuski odotteli rannassa. DM minä ja kippari merelle, kolme dyykkiä ja sitten ajettiin takas. Aika mahtava reissu.

Ulkomeri (dyykkipaikka 2) oli tosi roskanen. Pinnalla paljon muovirojua ja öljyä / dieseliä. Ehkä öljyä. Pohjassa muoviroskaa.

Jalka tuntui toimivan, sai käytettyä toistakin räpylää noin 60% kuormalla.

23.3.2017 (torstai)

Aamupalalle noin klo 8.

24.3.2017 (perjantai)

Ankea aamuherätys. Tänään olisi lähtö takaisin Suomeen. Aamupalan jälkeen alkoi matkalaukkujen pakkaaminen ja punnitus. Näyttää siltä, että jäädään useita kiloja alle maksimipainon ja hyvä niin. Huoneen luovutus puolen päivän jälkeen (late check-out ei onnistunut, koska uusi asiakas on tulossa huoneeseemme). Jätettiin laukut hotellille ja lähdettiin viettämään aikaa kolmeksi tunniksi. Lounaan ja suihkun jälkeen klo 15 lähti kuljetus hotelillta kohti lentokenttää (hinta 200.000 IRD eli noin 8 euroa). Kuski kysyi että mennäänkö normaalia reittiä (kaupungin ahtaita ja ruuhkaisia teitä joita oltiin tultu kentältä hotellille) vai ajetaanko high-waytä pitkin (tullimaksullinen tie). Valittiin isompi tie ja hoidettiin 20.000 IRDN (alle euron) tietulli kuskin puolesta. Ei tarvinnut istua kaupungin ruuhkissa.

---

Joitain otteita Indonesian ja Balin alueen muuttuneesta lainsäädännöstä. Indonesia on muslimimaa, mutta suurin osa Balilaisista on hinduja. Muslimilait ovat kuitenkin sielläkin voimassa.

Helsingin Sanomat 6.12.2022

Indonesian parlamentti hyväksyi lain, joka tekee avioliiton ulko­puolisesta seksistä laitonta

Lakimuutokset kieltävät esiaviollisen seksin sekä aviottomien parien asumisen saman katon alla.

Indonesiassa parlamentti on hyväksynyt lain, joka tekee avioliiton ulkopuolisesta seksistä laitonta. Parlamentti hyväksyi samalla myös muita muutoksia maan rikos­lakiin.

---

Helsingin Sanomat 7.12.2022

Indonesia kielsi seksin avioliiton ulkopuolella – koskee myös turisteja

Pariskunnat eivät saa asua yhdessä tai harrastaa seksiä ennen avioliittoa Indonesian uuden rikoslain mukaan.

Helsingin Sanomat 15.1.2023:

Kyse on muustakin kuin ”pano­kiellosta” ja islamista – Suomalais­professori: Länsi­maalaisten tulisi ymmärtää arvostelemiaan lakeja

Indonesia hyväksyi joulukuussa 2022 uuden rikoslain, joka kieltää esiaviollisen seksin. Maa pyrkii lain avulla tekemään tiliä oman siirtomaamenneisyytensä kanssa.

Bali bonk ban eli Balin panokielto. Niin australialaismediat uutisoivat, kun Indonesian hallitus hyväksyi uuden rikoslain joulukuussa 2022.

Kolmen vuoden päästä voimaan astuva laki rajoittaa monia yksilönvapauksia väkiluvultaan maailman neljänneksi suurimmassa maassa. Mutta länsimainen yhteisö pelästyi ensisijaisesti sitä, miten esiaviollisen seksin kieltäminen tulee vaikuttamaan turistien elämään paratiisisaari-Balilla, joka on yksi maan tuhansista saarista.

Balin kuvernööri vakuutti pian turisteille, ettei seksikielto koske heitä, vaikkei tällaista vapautusta ole kirjattu lakiin. Rauhoittelusta huolimatta lännessä oli jo herätty tulkitsemaan maailman suurimman muslimimaan tilannetta.

Onko Indonesia jälleen yksi esimerkki konservatiivisen islamin voittokulusta?

Ovatko länsimaat hävinneet arvosodan ja maailma matkalla tulevaisuuteen, jossa ei ole sijaa yksilönvapaudelle ja ihmisoikeuksille?

Ulkomaalaisia turisteja Balin provinssiin kuuluvan Seranganin saaren satamassa. Kuva: Sonny Tumbelaka / AFP

Kysymykset sivuuttavat Indonesian historian ja paikalliskulttuurit. Käytännössä Indonesiassa on ollut viime vuosina myös päinvastaista kehitystä: vasta keväällä 2022 maa hyväksyi seksuaalisen häirinnän ja pakkoavioliiton kieltävän lain.

Myös uudessa rikoslaissa on kyse muusta kuin ainoastaan seksuaalisuuden rajoittamisesta. Lain tarkoitus on korvata Hollannin siirtomaa-aikana sanelema rikoslaki kokonaisuudessaan.

Lakia arvostelevien länsimaalaisten kannattaa siksi selvittää, mitä uusi laki merkitsee paikallisille, arvioi antropologian professori Timo Kaartinen.

”Voimme arvostella lakia ihmisoikeusnäkökulmasta, mutta meidän täytyy ymmärtää, miksi uusi laki on säädetty ja olla tietoisia siitä, että tässä on yritys mennä eteenpäin lainsäädännön kanssa.”

Liberaalien lasien läpi yksilönoikeuksia rajoittava lainsäädäntö näyttää etenemisen sijaan peruuttamiselta. Mutta Indonesian lainsäätäjät pyrkivät tuomaan monille yhteisöille tärkeitä periaatteita osaksi rikoslainsäädäntöä.

Kaartisen mukaan Indonesiassa on 1930-luvulta asti verrattu kansakuntaa perheyhteisöön, jossa vanhempien kunnioitus ja harmonia liittävät ihmisiä toisiinsa.

”Tämä on laki, jonka avulla Indonesia pyrkii tekemään tiliä oman siirtomaamenneisyytensä kanssa”, hän pohtii.

”Monissa perhekeskeisissä yhteisöissä avioliitto nähdään koko suvun, ei vain yksilön asiana. Myös kansa ajatellaan perheenä, jossa isää ja äitiä tulee kunnioittaa.”

Perheen painoarvo näkyy laissa myös niin, että esiaviollisesta seksistä tuomitseminen edellyttää lähisukulaisen tekemää ilmiantoa. Harva ulkomaalainen on siis vaarassa tulla tuomituksi.

”Kiinnostavaa on, miten laki vaikuttaa niihin turisteihin, joilla on suhteita paikallisiin tai jotka esimerkiksi käyttävät seksipalveluita”, Kaartinen pohtii.

Moni esiaviollista seksiä lailla rajoittava maa on valtaväestöltään islamilainen, vaikka joukossa on myös esimerkiksi Filippiinit, jonka pääuskonto on katolisuus.

Indonesiassa monet paikallisista ovat syyttäneet uusista laeista fundamentalisteja, jotka haluavat pakottaa islamilaisen lain koskemaan kaikkia.

Indonesian presidentti Joko Widodo osallistui lehdistötilaisuuteen Balilla G20-johtajien huippukokouksen jälkeen marraskuussa 2022. Kuva: AJENG DINAR ULFIANA / Reuters

Uutistoimisto Reutersin mukaan islamilaista politiikkaa ajavat puolueet olisivat halunneet moraalilaeista vielä hyväksyttyä tiukemmat. Ne ovat kuitenkin vähemmistössä parlamentissa huolimatta siitä, että Indonesian yli 270 miljoonaisesta väestöstä noin 87 prosenttia on muslimeja.

Mutta kaikki muslimit eivät suinkaan kannata yksilönoikeuksien rajoittamista, ja Kaartisen mukaan on väärinkäsitys syyttää islamia konservatiivisesta lainsäädännöstä.

”Uudet lait eivät tule niinkään islamista, vaan yhteisöjen vanhoista tapakulttuureista”, Kaartinen sanoo. ”Islamilainen perheoikeus näyttää itse asiassa usein järkevältä ja rationaaliselta tavalta järjestää perhesuhteet, jos ne ovat menneet niin pahasti solmuun, ettei sovittelu onnistu.”

Solmutilanne voi olla esimerkiksi avioliiton ulkopuolinen raskaus.

Tapaoikeus on rakentunut yhteisön kirjoittamattomiin toimiin ja sääntöihin jo ennen kuin Indonesian valtiota oli olemassa. Kun hollantilaiset tulivat, he tekivät tapaoikeudesta oikeusjärjestelmän eurooppalaisen lainsäädännön rinnalle.

Valtiollinen oikeuslaitos kosketti tuolloin vain lähinnä sitä väestönosaa, jolla oli hollantilaisia sukujuuria. Hollanti perusteli tapaoikeuden säilyttämistä paikallisen kulttuurin kunnioittamisella.

Kyse oli kuitenkin ennen kaikkea apartheidin kaltaisesta järjestelmästä, jossa eri siirtomaaryhmät pyrittiin pitämään erillään estämällä niiden välisiä sukupuolisuhteita, Kaartinen huomauttaa.

”Kaikki eivät suinkaan olleet saman arvoisia lain edessä.”

Ihmisiä Nusa Duassa, Balilla marraskuussa 2022. Kuva: WILLY KURNIAWAN / Reuters

Vaikka itsenäisessä Indonesiassa kaikki kuuluvat julkisen oikeus­järjestelmän piiriin, ovat tapaoikeus ja uskonnolliset oikeudet pitäneet pintansa vaihtoehtoisina väylinä hoitaa etenkin perheasioita ja maaoikeusriitoja. Niillä on Kaartisen mukaan yhä hyvät puolensa.

Kun valtiollinen laki tuomitsee, tapaoikeudet etsivät ensisijaisesti sopua riitaosapuolten välillä.

Samalla ne toimivat lähellä yhteisöjä ja ovat siksi saavutettava ja edullinen vaihtoehto etenkin syrjäseutujen ihmisille.

”Yhteisöllisiä ryhmiä koskevissa riita-asioissa ulkopuolisen tuomarin voi myös olla vaikea ymmärtää, mistä asiassa on kysymys.”

Nyt vaikuttaa siltä, että Indonesian parlamentti yrittää poistaa päällekkäiset järjestelmät ja tuoda eri yhteisöjen tarvitsemaa ajattelua samaan lakiin. Tuhansista saarista, kielistä ja etnisistä ryhmistä koostuvassa valtiossa tämä ei ole helppoa.

”Jos halutaan vahvistaa yhteisöllisyyttä, erilaisten yhteisöjen käsityksiä sukulaisuudesta ja moraalista on vaikeaa tiivistää yhteen periaatteeseen.”

Ihmisiä Talaga Bodas -kraatterijärvellä Länsi-Jaavan provinssissa tammikuussa 2023. Kuva: Algi Febri Sugita / ZUMA

Lisäksi uudesta rikoslaista tekee ongelmallisen sen tulkinnanvaraisuus. Kaartisella on esimerkki yhtä monitulkintaisesta moraalilaista Suomen historiasta: kieltolaki. Alkoholin kieltäminen ei estänyt viinan virtaamista.

Kun käyttöön otetaan laki, jota suuri määrä ihmisiä rikkoo, oikeudesta tulee valikoivaa.

”Joudut vankilaan, koska joku ei pidä sinusta, et koska toimit väärin”, Kaartinen toteaa. ”Joissain yhteisöissä vanhempia voitaisiin jopa painostaa ilmiantamaan lapsiaan riitatilanteissa.”

Uusi laki uhkaakin turistien sijaan ennen kaikkea haavoittuvimmassa asemassa olevia ryhmiä, esimerkiksi indonesialaisia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä, seksityöntekijöitä ja naisia.

Mutta Indonesiassa yhdenvertaisuutta ja demokratiaa pidetään korkeassa arvossa, mikä juontaa juurensa 1990-luvun lopun demokratisoitumis­liikkeeseen ja poliittisiin reformeihin. Lain kritisoiminen ihmisoikeusnäkökulmasta voi siksi hyvinkin vedota indonesialaisiin, Kaartinen arvioi.

Uutta rikoslakia yritettiin ensimmäisen kerran ajaa läpi jo vuonna 2019, mutta Indonesian kansalaisyhteisön ja -järjestöjen vastarinta kaatoi sen.

”Nyt ei ole oltu yhtä hereillä, ehkä koronan vuoksi”, Kaartinen sanoo. ”Mutta ihmisoikeudet eivät Indonesiassa ole asia, joka voitaisiin vain pyyhkäistä pöydältä. Indonesialle ominainen oikeusperiaate on, että lain tulisi kohdella kaikkia samanarvoisesti.”

---

Helsingin Sanomat 12.12.2022

Balin kuvernööri vakuuttaa, ettei uusi seksilaki koske turisteja

Indonesian parlamentti hyväksyi viime viikolla kiistellyn lakipaketin, jonka myötä muun muassa avioliiton ulkopuolinen seksi on kielletty. Niiden, jotka vierailevat Balilla, ei kuitenkaan ”tarvitse huolehtia” sen voimaan­tulosta.

Indonesiassa sijaitsevan Balin kuvernööri on vakuuttanut uutistoimisto Reutersin mukaan, ettei viime viikolla hyväksytty lakipaketti koske turisteja.